Julkaistu , julkaisija

Ihonhoito keväällä - 5 vinkkiä kauniiseen ihoon

Ihonhoito keväällä

 

Ihonhoito keväällä - 5 vinkkiä kauniiseen ihoon

 

Kevät on ihonhoidon kannalta haastavaa aikaa kun sään vaihtelu on niin voimakasta. Pakkanen ja lämpöasteet vuorottelevat jopa saman päivän aikana ja reipas kevätpuhuri kuljettaa mukanaan lumen alta paljastuvaa hiekkaa.

Myös lisääntynyt UV-säteily sekä heräävän luonnon muodostama siitepöly tuovat oman lisänsä keväisen ihonhoidon haasteisiin. Ei siis ihme, jos iho tuntuu ajoittain kuivalta, tukkoiselta ja herkältä.

 

Näin valmistat ihosi uuteen vuodenaikaan

1. Valitse oikeat ja iholle sopivat puhdistustuotteet

Ilmanlaadun heiketessä ihon puhdistamisen merkitys korostuu. Meikin lisäksi myös pöly ja pienhiukkaset tulee poistaa iholta joka päivä. Koska myös kuorinnan käytön hyödyt ovat kiistattomia, nämä kaksi toimenpidettä voi yhdistää varsin helposti.

2. Kosteuttavat tuotteet ovat ihonhoidon perusta

Hyvä kosteustasapaino vaikuttaa suoraan ihon kykyyn toimia suojana ulkoisia rasitteita vastaan.

  • Hyviä kosteuttavia tehoaineita, kuten hyaluronihappoa sisältävät kosteusvoiteet ovat kevätihonhoidon perustuotteita.
  • Myös kosteuttavaan kasvoveteen kannattaa panostaa. Jos iho ei ole rasvaisuuteen taipuvainen, sillä voi korvata aamupuhdistuksen kokonaan. Kun ihon vielä jättää kasvovedestä kosteaksi, sen sisältämät tehoaineet jäävät vaikuttamaan kosteusvoiteen alle seerumin lailla. Hyvänä vinkkinä tähän on Académien kukkaislinjan Lotion Tonifiante.

3. Antioksidantit kosmetiikassa suojaavat ihoa vanhenemiselta

Kosmetiikan antioksidantit ovat yksi parhaita tapoja ylläpitää ihon nuorekkuutta, raikkautta ja heleyttä. Ne myös auttavat ehkäisemään valovanhenemista ja vapaiden radikaalien aiheuttamia pienvaurioita.

  • Hyviä ihoantioksidantteja ovat mm. lykopeeni ja muut karotenoidit, flavonoidit, C- ja E-vitamiinit sekä monet kasviöljyt ja leväuutteet.
  • Ella Bachén Crème Tomate Éclat Antioxydante on kevätihon luottotuotteita: se suojaa, vahvistaa ja kosteuttaa kaikenlaisia ja kaikenikäisiä ihoja.

4. Muista UV-suojavoiteen käyttö kasvoilla

UV-säteiltä suojautuminen on tärkeää ympäri vuoden. Sen merkitys kuitenkin korostuu kevään tullen ja ihotautilääkärit suosittelevatkin korkean aurinkosuojan käyttämistä päivittäin. Silloin iho on suojattuna aina - jopa silloin kun hetken mielijohteesta päättää lähteä ulkoilemaan ja nauttimaan keväisestä auringonpaisteesta.

 

Blogi_Ajankohtaista_Maalis_keskelle_

 

5. Ota allergiakauteen avuksi herkän ihon tuotteet

Toisilla meistä iho on kauttaaltaan herkkä, toisilla se on paikallista esim. ohuella silmänympärysiholla. Ja joillakin iho alkaa reagoida allergiakauden koittaessa.

  • Allergian herkistämällä iholla kannattaa käyttää yksinkertaisia ja vähän raaka-aineita sisältäviä tuotteita. Myös luonnosta saatavien ainesosien välttäminen saattaa helpottaa oloa. Nämä ovat yksilöllisiä asioita ja tuotteet kannattaa ensin testata esim. näytteen avulla. Täysin hoitamatta ihoa ei kannata jättää, sillä kuivuus herkistää ihoa entisestään.
  • Sään vaihtelusta johtuvaa herkkyyttä on jo helpompi hoitaa! Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että tuote ei vain rauhoita vaan myös kosteuttaa ja vahvistaa ihoa. Phytocéanen raikas, aloe veraa sisältävä Soothing Concentrate on hyvä esimerkki tällaisesta monipuolisesti herkkää ihoa hoitavasta tuotteesta.
  • Herkkää silmänympärysihoa ja huulten ihoa ei myöskään pidä unohtaa! Puhtaana pitäminen, kosteuttaminen ja UV-säteiltä suojaaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita kaikilla ihoalueilla.

Juuri sinun ihollesi parhaat ammattilaisen vinkit saat omalta kosmetologiltasi. Hän on koulutettu ihonhoidon ammattilainen, joka tuntee sekä ihosi että vuodenaikojen vaihtelun aiheuttamat haasteet.

 

Kosmetologilta saat ammattilaisen vinkit


Kirjoita kommentti
Otsikko
Kommentti