Ilona Iho jakaa kauneusblogissa kuukausittain parhaat ihonhoitovinkkinsä ja paljastaa sinulle luottotuotteensa.
Kosmetiikan verkkokaupastamme löydät laajan valikoiman laadukkaita ammattikosmetiikan hoitotuotteita kunkin ihotyypin erityistarpeisiin. Tilaa ihonhoitotuotteet netistä ja nouda hoitolasta, saat pakettisi ilman toimitusmaksua ja kaupan päälle ammattilaisen neuvot ja ohjeet ihosi päivittäiseen hoitamiseen.
Tuotteiden vastuullisuus on noussut tärkeäksi arvoksi kosmetiikkaa ostettaessa. Valmistuksen vastuullisuudessa tulee huomioida monia asioita, kuten ainesosat, pakkausmateriaalit, kuljetus sekä tuotannossa syntyvä jäte ja päästöt. Tällä kertaa blogimme aiheena on vastuullisuuden huomiointi kosmetiikan valmistuksessa.
Raaka-aineissa vastuullisuus näkyy mm. siinä että, luonnossa kasvavien kasvien sijaan käytetään ympäristöystävällisesti viljeltyjä kasveja tai laboratoriossa valmistettuja kasveja, joiden tuotannossa hyödynnetään uusiutuvia energiamuotoja. Yleinen käsitys on, että luonnonkosmetiikka on ympäristöystävällistä, mutta asia ei ole näin mustavalkoinen. Maapallo ei kestäisi, jos kaikki käyttäisivät pelkkää luonnonkosmetiikkaa, koska raaka-aineiden tuottaminen vaatisi valtavasti luonnon resursseja. Laboratorio-olosuhteissa valmistetut raaka-aineet voivatkin olla jopa ekologisempia sekä puhtaampia kuin luonnosta kerätyt ainesosat.
Ympäristöystävällisin pakkaus on kierrätetty tai kierrätetystä materiaalista valmistettu. On hyvä ottaa huomioon, että muovi ei aina ole huonoin vaihtoehto pakkaukselle. Se on kevyt, mikä on kuljetuksen kannalta ekologisempaa ja muovi on helpompi kierrättää kuin esimerkiksi lasi. Lasia voidaan kuitenkin kierrättää rajattomasti uusien pakkausten valmistukseen ilman, että sen laatu tai puhtaus heikkenee, mutta lasipurkit ovat painavia ja niistä syntyy helpommin myös hävikkiä, niiden rikkoutuessa herkemmin kuin muovi.
Tuotteiden kuljetus on yksi merkittävimmistä hiilijalanjäljen kasvattajista. Siitä syystä lähellä tuotettu raaka-aine tai tuote saattaa äkkiseltään tuntua ekologisemmalta valinnalta kuin kauempaa hankittu aine tai tuote. Tämäkään asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Lähellä tuotettu ei välttämättä ole ekologisempi, jos sen kasvatusmenetelmät ja valmistustavat eivät ole kunnossa. Oiva esimerkki hyvistä kasvatusmetodeista on Phytocéanen raaka-aineviljelmät, joissa luonnolliset suodatinmenetelmät kierrättävät kasvatusaltaiden veden minimoiden sen tarpeen sekä jätteiden synnyn. Täysin hiilineutraaliin tuotantoon on mahdoton päästä. Tuotteiden valmistuksessa syntyy aina jonkinlainen hiilijalanjälki, mutta sen syntyä voi kuitenkin minimoida ja kompensoida, esimerkiksi Académie tekee hyvittämällä jokaisen uudistuneen tuotelinjan valmistuksesta aiheutuvan hiilijalanjäljen tukemalla erilaisia Climate Partners -projekteja taloudellisesti.
Ihoa, ihmisiä ja ympäristöä kunnioittava, vastuullinen kosmetiikan valmistustapa on saanut Académien ottamaan osaa myös erilaisiin ympäristöprojekteihin:
HYDRADERM – Kosteutta iholle & merien suojelua
Yli 8 miljoonaa tonnia muovia päätyy meriin joka vuosi; se tarkoittaa yhtä rekallista joka minuutti. Tällä tahdilla merissä on enemmän muovia kuin kaloja vuonna 2050. Académie osallistuu Indonesiassa, Filippiineillä ja Haitilla merien puhdistusprojekteihin, joissa kerätään muovia meristä ja niiden rannoilta. Kerätty muovi hyödynnetään uusien muovituotteiden raaka-aineena.
Académie on sitoutunut merien suojeluprojektiin taloudellisesti hyvittämällä HYDRADERM-pakkauksien tuotannosta aiheutuvan hiilijalanjäljen. Projektin rahoituksen myötä muovista voidaan maksaa reilu korvaus kerääjille, he saavat paremman elannon, puhdista vettä ja ruokaa sekä mahdollisuuden koulutukseen.
TIME ACTIVE – Nuorekkuutta iholle & puhdasta tuulienergiaa
Maharashtran osavaltiossa Intiassa toteutetaan tuulienergiaprojekti, jossa 33 tuuliturbiinia tuottaa puhdasta energiaa keskimäärin 77 445 MWh vuodessa. Uusiutuvien energialähteiden käyttö on merkittävä tekijä ilmaston lämpenemisen rajoittamisessa ja niillä voidaan varmistaa energiavarantojen riittäminen myös tulevaisuudessa.
Académie osallistuu tuulivoimaprojektiin taloudellisesti hyvittämällä TIME ACTIVE -pakkauksien tuotannosta aiheutuvan hiilijalanjäljen. Projektin rahoituksen myötä ilmanlaatu alueella paranee ja siten vaikutetaan myös ihmisten terveyteen. Tuulivoimasta syntyy paikallista taloutta tukevia työpaikkoja ja se tarjoaa luotettavan, puhtaan energianlähteen.
YOUTH-REPAIR – Silotusta aikuiselle iholle & puhdasta aurinkoenergiaa
Namibiassa aurinko paistaa keskimäärin 10 tuntia joka päivä – se onkin yksi maailman aurinkoisimmista maista. Kuitenkin 60 % Namibian sähköstä tulee naapurimaista ja 40 % maaseudun väestöstä elää täysin ilman sähköä. Aurinkopaneelien avulla tuotettu uusiutuva energia ei aiheuta päästöjä, jotka edistäisivät ilmaston lämpenemistä. Yksi aurinkoenergiafarmi tuottaa jopa 9000 MWh energiaa vuodessa.
Académie osallistuu aurinkoenergiaprojektiin taloudellisesti hyvittämällä YOUTH REPAIR -pakkauksien tuotannosta aiheutuvan hiilijalanjäljen. Projektin rahoituksen myötä sähkön jakelu on laajempaa, paikallisia kouluja pystytään korjaamaan ja suurentamaan, ja myös paikalliset yritykset hyötyvät luotettavasta energianlähteestä.
YOUTH ACTIVE LIFT – Napakkuutta aikuiselle iholle & metsien istutusta
Rio Kaman alueella Nicaraguassa toteutetaan metsänistutusprojekti, jossa istutetaan nopeasti kasvavaa jättibambulajiketta. Seurauksena alueen biosfäärin hiilivarastointikapasiteetti kasvaa, kasvi- ja eliölajisto monipuolistuu ja ihmisille tarjoutuu keinoja parempaan toimeentuloon. Projektissa on istutettu yli miljoona bambua 2361 hehtaarin alueelle.
Académie osallistuu metsänistutusprojektiin taloudellisesti hyvittämällä YOUTH ACTIVE LIFT -pakkauksien tuotannosta aiheutuvan hiilijalanjäljen. Projektin avulla hidastetaan ilmastonmuutosta tuottamalla paperiteollisuudelle kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti viljeltyjä bambukuituja ja tarjotaan paikallisille ihmisille työtä, puhdasta vettä ja terveydenhuolto. Lisäksi projektin rahoitus mahdollistaa koskemattoman metsän, sen kasvien ja eliölajien suojelemisen 1000 hehtaarin alueella.
TIME + – Elinvoimaa ikääntyneelle iholle & sademetsien suojelua
Muinaisista ajoista lähtien Papua-Uuden-Guinean April Salumein sademetsässä asuvat ihmiset ovat aina eläneet sopusoinnussa luonnon kanssa. Sademetsälle oli jo suunniteltu teollista käyttöä - mikä olisi tarkoittanut metsän tuhoutumista - mutta alkuperäiskansat yhdistivät voimansa ja vaativat koskemattomien metsien suojelua.
Académie osallistuu sademetsien suojeluprojektiin taloudellisesti hyvittämällä TIME+ -pakkauksien tuotannosta aiheutuvan hiilijalanjäljen. Projektin rahoituksen myötä sademetsistä suojellaan suuria alueita, joissa elää lukemattomia eksoottisia lintulajeja, eläimiä sekä kasveja. Lisäksi aikuisille on tarjolla työtä, kylään on rakennettu terveyskeskus ja paikalliset lapset pääsevät kouluun, oppivat lukemaan ja saavat paremmat mahdollisuudet tulevaisuudelle.
Tekemällä vastuullisia valintoja, voit huolehtia ihosi hyvinvoinnin lisäksi yhteisestä maapallostamme.
Vuosi lähenee loppuaan ja jouluvalmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa. Joulun alla ei pidä unohtaa omaa hyvinvointia. Etsi kiireisen arjen keskeltä itsellesi hetki hemmotteluun, niin jaksat taas paremmin ja ihokin kiittää. Tässä julkaisussa kerromme meidän hemmotteluvinkkimme!
Académie Masque Tenseur -ruusunaamio
Académien Masque Tenseur on japaninpagodipuun kukkauutteella, ruusuvedellä ja hyaluronihapolla kyllästetty kangasnaamio. Se täyttää ihoa kosteudella häivyttäen pintaryppyjä. Todellinen kauneusnaamio!
Camillen 60 Aloe-Olive-jalkakylpysuola
Camillen 60 -sarjan aloe veraa ja oliiviöljyä sisältävä kylpysuola puhdistaa, rentouttaa ja elvyttää väsyneitä ja rasittuneita jalkoja. Tällä kylpysuolalla loihdit hemmottelevan jalkakyvyn, joka palauttaa joulukiireistä väsyneet jalkasi taas keveiksi.
Phytocéane Bora Bora -vartalokuorinta
Phytocéane Bora Bora -vartalokuorinta silottaa tehokkaasti karheimmankin ihon ja tekee ihosta silkkisen sileän. Tehokkaat luonnolliset hiekkarakeet poistavat kuollutta ihosolukkoa ja hemmotteleva vaniljan tuoksu tuo paratiisin kylpyhuoneeseen. Nappaa tämä kuorinta mukaan spa-hetkeesi.
Ella Baché Roses Your Day -kuivaöljy
Ella Bachén Roses Your Day Huile Seché Satinante on ravitseva kuivaöljy kasvoille, vartalolle ja hiuksille. Se sisältää kolmea öljyä: arganöljyä, seesamöljyä ja aprikoosiöljyä. Tämä ylellinen kuivaöljy viimeistelee hemmotteluhetken, tehden ihosta silkin pehmeän ja jättäen iholle kevyen ruusuisen tuoksun.
Kuten viime blogipostauksessamme totesimme, viilenevät säät tuovat mukanaan jokavuotisen ongelman: kuivan ihon. Talvella iho tuntuu usein kuivalta ja kireältä. Ihossa saattaa tuntua myös kutinaa, hilseilyä ja punoitusta. Nämä oireet johtuvat kosteuden puutteesta ihossa. Täyteläisemmät ja hoitavammat tuotteet onkin hyvä ottaa käyttöön viimeistään nyt.
Ota tästä talteen parhaat vinkit ihonhoitoon talvella!
Talvisään vaikutus ihon kuntoon
Ihon kuivuuteen vaikuttavat monet seikat, kuten perimä, ikä ja sääolosuhteet. On hyvä huomioida, että ihon kuivuus voi olla tilapäinen tai pysyvä tila. Kuivasta ihotyypistä puuttuu luonnostaan rasvaa ja se kaipaa rasvapitoisempia tuotteita. Pintakuiva iho puolestaan on esimerkiksi sääolosuhteista johtuva tilapäinen tila. Rasvoittuvakin iho voi talvella olla pintakuiva ja kiristävän tuntuinen. Pintakuiva iho kaipaa vettä ja kosteuttavia ainesosia sisältäviä tuotteita.
Talvikuukausina auringonvalon puute ja kylmyys yhdessä vaikuttavat ihosolujen keramidien tuotantoon. Keramidit ovat osa ihon omaa suojakerrosta, hydrolipidikalvoa. Ne hidastavat veden haihtumista ihosta ja siten ehkäisevät ihon kuivumista suojaten sen pintaa erilaisilta ulkoisilta rasitteilta ja niiden aiheuttamilta vaurioilta. Yli 50 % ihosta koostuu keramideista. Kun keramidien pitoisuus laskee, ihon kosteuspitoisuus ja suoja heikkenevät. Tämä näkyy kuivuutena, ärtyisyytenä, kutinana ja punoituksena.
Kosmetiikan kosteuttavat raaka-aineet
Kosteuttavilla ihonhoitotuotteilla saat korjattua kosteuden puutetta ihossa ja rauhoitettua sitä. Kosmetiikan kosteuttavia ainesosia on kolmen tyyppisiä; humektantit, emollientit ja okklusiivit.
Humektantit sitovat voiteen mukana tulevia vesimolekyylejä ihoosi. Kosmetiikassa yleisesti käytettyjä humektantteja ovat esimerkiksi hyaluronihappo ja glyseriini.
Emollientit ovat ihoa pehmentäviä rasvamaisia aineita. Ne osallistuvat humektanttien kanssa ihon hydrolipidikalvon vahvistamiseen ja ylläpitoon. Emollientteihin kuuluu mm. keramideja, silikoneja, kasviöljyjä, - rasvoja ja -vahoja. Näistä kasviöljyt sisältävät myös muita iholle hyödyllisiä aineosia kuten vitamiineja ja antioksidantteja, ja siksi ne ovat iholle hoidollisesti erinomaisia.
Okklusiivit muodostavat ihon pinnalle kalvon, joka hidastaa ja ehkäisee kosteuden haihtumista ihosta. Osa emollienteista, kuten tietyt kasvivahat ja -rasvat, toimivat myös okklusiiveina. Kosmetiikassa yleisesti käytettyjä okklusiiveja ovat esimerkiksi lanoliini ja sheavoi. Vaseliini ja parafiiniöljy ovat tehokkaimpia okklusiiveja, sillä niillä on kasvivahoihin verrattuna moninkertainen kyky estää kosteuden haihtumista iholta. Siksi ne hoitavat erinomaisesti kuivaa ihoa.
Ammattilaisen vinkit ihonhoitoon talvella
Kosteuttavat puhdistustuotteet:
Puhdistus on tärkeä - ellei jopa tärkein - osa ihonhoitoa. Talvea kohti mentäessä puhdistustuotteet kannattaa päivittää hellävaraisempiin ja kosteuttavampiin. Academien Lait Démaquillant Hypo-Sensible on hellävarainen puhdistusemulsio, joka sopii täydellisesti erityisen kuivalle ja herkälle iholle.
Kosteuttavaa glyseriiniä ja omenavettä sekä rauhoittavaa aloe vera -uutetta sisältävä Academien Tonique Hydratant kasvovesi sopii täydellisesti ihon puhdistuksen viimeistelyyn. Normaalille, rasvaiselle tai sekaiholle voit käyttää tätä kasvovettä myös seerumin sijaan!
Ravitseva kuivaöljy:
Kun omat ihonhoitorutiinit eivät riitä ehkäisemään ihon kuivumista, hoitoöljy on helppo lisätä omaan ihonhoitoon tuomaan lisäkosteutta ja ravitsevuutta sekä vahvistamaan ihon luontaista suojaa talvella. Vastoin yleistä oletusta, öljyt sopivat kaikille ihotyypeille, ei vain kuivalle iholle. Rasvoittuvakin iho voi talvella olla pintakuiva ja kasvoöljy on erinomainen ratkaisu ihon kiristävään tunteeseen. Tipan öljyä voi myös sekoittaa omaan voiteeseen rikastamaan sen koostumusta!
Phytoceanen Organic Oil-Trio -kasvoöljy sisältää kolmea luomulaatuista kasviöljyä: suolayrttiöljyä, saflorinkukkaöljyä ja seesamiöljyä. Hienojakoinen kosteusöljy ravitsee ja pehmentää ihoa, kuivaöljymäisen koostumuksensa ansiosta se imeytyy hyvin ja tekee ihosta satiininpehmeän.
Kosteusvoide:
Hoitovoide viimeistelee täydellisen ihonhoitorutiinin. Talvella kannattaa vaihtaa kevyet kosteusvoiteet täyteläisempiin ja hoitavampiin. Ella Bachén Crème Jojoba on ravitseva hoitovoide, joka sopii erityisesti kuivalle, herkkyyteen taipuvaiselle iholle. Se sisältää sekä humektantteja että emollientteja ja okklusiiveja. Glyseriini sitoo kosteutta ihoon tehokkaasti. Jojobaöljy ja omega-9-rasvahapot pehmittävät ja vahvistavat ihon omaa suojaa. Parafiiniöljy suojaa ihoa kosteuden haihtumiselta. Tämä onkin erinomainen voide päivittäiseen käyttöön erityisesti talvella.
Katso täältä vinkit myös kuivien huulten hoitoon!
Syksyn viilenevät säät tuovat mukanaan jokavuotisen ongelman: kuivan ihon. Myöskään huulten iho ei pidä lämpötilan vaihtelusta ja jokainen meistä on varmasti joskus kärsinyt kuivista huulista. Rohtuneet, kuivat ja halkeilevat huulet ovat epämukavan tuntuiset ja pahimmillaan jopa kipeät.
Hymypäivän kunniaksi kasasimme parhaat vinkkimme kauniisiin ja terveisiin huuliin, jotta voit huoletta hymyillä ja jakaa iloa muille hymysi välityksellä.
Kuivien huulien ennaltaehkäisy
Huulten rohtumisen syitä on monia: sään vaihtelu, tehokas ilmastointi, kuiva huoneilma, huulten nuoleskelu, flunssa tai vähäinen veden juonti. Huulissa ei myöskään ole ollenkaan talirauhasia, joten ne eivät itse kosteuta itseään kuten esimerkiksi muu iho. Nappaa tästä parhaat vinkit huulien kuivumisen ennaltaehkäisyyn:
Kuivien huulten hoito
Jos kuitenkin huulet ovat jo päässeet kuivumaan, ei hätä ole tämän näköinen. On monia keinoja, joiden avulla voit hoitaa huulesi taas terveiksi ja kauniiksi. Tässä vinkit rohtuneiden huulien hoitoon:
Ammattilaisen vinkit
Académien Lèvres 3D Perfection on huulia pehmittävä ja ravitseva voide. Se tuo huulille täyteläisyyttä ja tekee niistä kauniit sekä tarkkarajaiset.
Ella Bachén Baume Lèvres SOS balsami on pelastus kuiville huulille. Se pehmittää huulia ja tuo niille kauniin ruusuisen hehkun.
Académien Soin Lissant Contours Yeux & Lèvres on sekä silmänympärysiholle että huulille sopiva kosteuttava naamio. Se tekee huulista pehmeät ja silottaa huulten ympärillä olevia juonteita ja/tai ryppyjä.
Huulikuorinnan saat tehtyä helposti esimerkiksi kookosöljyyn tai hunajaan sekoitetulla sokerilla. Pyörittele kuorintaa hellästi huulilla ja voit lopuksi nuolaista herkulliset sokerikiteet huuliltasi.
Pikakäsihoito kotona
Syksyä kohden käsien iho, kynsinauhat ja kynnet alkavat kuivua. Myös sienestys, marjastus ja puutarhatyöt rasittavat ihoa ja kynsiä, lisäten niiden kuivuutta entisestään.
Hoitamattomana iho voi ärtyä ja kynnet halkeilla. Kannattaa siis ottaa tilanne haltuun ennen kuin niin käy.
Näillä keinoilla onnistut varmasti!
1. Kynsien siistiminen
• Jos kynsissä on lakkaa, aloita pikakäsihoito vanhan lakan poistolla. Kynnet myös viilataan tässä vaiheessa, kun ne ovat vielä kuivat.
• Viilaus on kynnen rakenteelle hellempi lyhennystapa kuin leikkuri tai sakset, kunhan muistaa oikean viilaustavan: perinteisellä viilalla suunta on aina reunoilta keskelle eikä koskaan edestakaisin - lasiviilaa käytettäessä suunnan kanssa ei ole niin tarkkaa.
2. Kylvetys
• Kylvettäminen pehmittää ihon ja kynsinauhat, jolloin ne on helpompi hoitaa kuntoon. Laske kulhoon kädenlämpöistä vettä ja sekoita joukkoon kylpyöljyä tai hoitavaa käsisaippuaa. Kylvetä käsiä viitisen minuuttia ja jos sormenpäät ja kynnet ovat kovin karheat, voit samalla hieroa niitä hieman.
3. Kuorinta - muista myös kynsinauhat
• Kun iho on kylvyn jäljiltä pehmeä, kuorinta-aineella on helppo poistaa ylimääräinen kuollut ihosolukko. Käsien kuorintaan kannattaa valita rakeinen vartalokuorinta, joka on kasvoille tarkoitettua kuorinta-ainetta karkeampi ja siten tehokkaampi käsien iholle.
• Hiero kuorintaa käsiin muutaman minuutin ajan keskittyen erityisesti kynsinauhoihin, sormenpäihin ja nivelkohtiin. Huuhtele kuorinta pois huolellisesti.
• Jos kynsinauhat ovat kasvaneet pitkälle kynsien päälle, pelkkä kuorinta ei ehkä riitä vaan niitä voi työntää lempeästi taaksepäin kynsinauhatikulla. Mahdollisia repeämiä voi varovasti siistiä kynsinauhaleikkurilla. Älä kuitenkaan leikkaa kynsinauhoja kokonaan pois, sillä ne suojaavat kynnen tyveä.
4. Ihon pehmittäminen
• Imeytä kynsiin ja kynsinauhoille kynsiöljyä tai -voidetta kevyesti hieroen. Sen jälkeen hiero kädet ja käsivarret lempikäsivoiteellasi. Muista myös kyynärpäät - ne ovat aina hieman karheat!
5. Lakkaus
• Jos käytät kynsilakkaa, anna käyttämiesi hoitoaineiden vaikuttaa vielä heti. Puhdista sitten kynnen pinta öljyttömäksi ennen lakan levitystä. Kynsilakanpoistoaine sopii siihen tarkoitukseen oikein hyvin.
6. Jatkohoito
• Käsivoiteen käyttö aina käsien pesun jälkeen auttaa pitämään ihon pehmeänä. Kynsien kuntoa voit ylläpitää kynsinauhavoiteella tai -öljyllä, jota kannattaa hieroa hoidettavalle alueelle vaikka nukkumaan mennessä.
• Jos iho on huonossa kunnossa, pikakäsihoito kannattaa tehdä joka viikko.
Ammattilaisen vinkit
Camillen Nagelöl on näppärä monitoimituote, sillä se hoitaa samalla kynnet ja kynsinauhat. Se myös tuoksuu hyvälle ja on erittäin riittoisa.
Camillenin Soft Hands -kuorintaöljy poistaa käsien ja kyynärpäiden karheuden todella hyvin. Siinä on merisuolaa, joka kuorii ja hoitavia öljyjä, jotka tekevät ihosta ihanan pehmeän.
Ella Baché Crème Mains Tomate on mitä miellyttävin käsivoide! Se hoitaa ja antaa hyvän suojan, muttei tunnu iholla tahmealta. Sitä voi huoletta sivellä iholle pitkin päivää.
”Tiskihanskojen” käyttö siivotessa ja tiskatessa suojaa käsien ihoa veden ja kemikaalien kuivattavalta vaikutukselta. Myös auringolta suojaaminen on tärkeää, sillä runsas UV-säteille altistuminen lisää pigmenttimuutosten ilmaantumista käsiin.
Korjaa kesän jäljet iholtasi
Aurinkovoiteiden käyttö, hikoilu ja ihonhoitorutiineista lipsuminen kuuluvat kesään.
Siksi kesän loppupuolella iho saattaa olla karhean tukkoinen, pintakuiva ja herkistynyt sekä epätasaisen värinen.
Rasvaisemmassa ihossa saattaa näkyä myös tavallista enemmän epäpuhtauksia ja näppylöitä.
Nyt on oiva aika ryhdistäytyä ihonhoidossa, korjata kesän jäljet ja valmistaa iho saapuvaan syksyyn ja viileneviin säihin.
Ota kuorinta ja naamio mukaan loppukesän ihonhoitorutiineihin
Ihon pintakerros koostuu suojaavasta, kuolleesta ihosolukosta.
Auringon säteily saa sen paksuuntumaan ja siitä syystä kesäiho voi näyttää epätasaiselta, tukkoiselta ja samean väriseltä.
Säännöllisellä, omalle iholle sopivan hellällä kuorinnalla ehkäistään ihon pinnan liiallista paksuuntumista.
Sen ansiosta kosteusvoiteet sekä kasvojen tehohoitotuotteet pääsevät imeytymään ja vaikuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Syksyn tullen ihoa kannattaa helliä myös erilaisilla naamioilla.
Auringon herkistämälle iholle valitaan kosteuttava ja rauhoittava naamio kun taas epäpuhtauksien vaivaamalle iholle sopii parhaiten tasapainottava tuote.
Ja koska iholla on usein monenlaisia vaivoja, ne saa näppärästi hoidettua ”multimaskingilla” eli käyttämällä eri ihoalueille eri naamioita.
Ihonhoidon perusasiat kuntoon
Päivittäinen ihonhoito on avain hyvinvoivaan ja kauniiseen ihoon.
Unen aikana iho uudistuu enemmän kuin päivällä ja siksi iltaisin käytettäviin hoitotuotteisiin kannattaa panostaa erityisesti.
Päivän aikana kertyneen lian sekä meikin huolellinen puhdistaminen valmistavat ihon muille hoitotuotteille, kuten yövoiteelle ja seerumille.
Aamuisin ihon virkistäminen kasvovedellä tai misellivedellä on yleensä riittävää.
Ihotyypin mukaisen kosteusvoiteen päälle kannattaa edelleen levittää kevyt aurinkosuoja, jos voiteessa ei itsessään ole suojakerrointa.
Ammattilaisen vinkit loppukesän ihonhoitoon
Intensiivinen kuorintakuuri tuo pika-avun kesän rasittamalle iholle!
Käytä lempeää entsyymikuorintaa ihollesi joka toinen päivä, kahden viikon ajan.
Esim. Ella Bachén Micro-Exfoliant Tomate ja Phytocéanen Gentle Exfoliating Cream -kuorinnoissa vaikuttava papaijauute höllentää hellästi pintasolujen välisiä sidoksia ja tukee kuolleiden solujen luonnollista irtoamista.
Siksi nämä tuotteet soveltuvat käytettäväksi intensiivikuurina.
Antioksidantit tukevat ihon luonnollista korjautumista!
C- ja E-vitamiinit sekä lykopeeni ovat tunnettuja superantioksidantteja, jotka neutraloivat vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita iholla.
Mm. Ella Bachén Crème Tomate Antioxydante sekä Académien Gel-Crème Liposomes Énergisant -voiteiden ihoa kaunistavat vaikutukset perustuvat edellä mainittuihin antioksidantteihin.
Kauneusnaamiot auttavat hetkessä!
Derm Acten Intensive Even Complexion -hiilikuitunaamio luovuttaa iholle runsain määrin mm. heleyttävää C-vitamiinia.
Phytocéanen Softness Soothing Mask rauhoittaa ja kaunistaa herkistyneen ihon kasviuutteiden ja Chlorellan avulla.
Rasvaista ihoa voi tasapainottaa ja heleyttää Ella Bachén detox-vaikutteisella Extra Purifiant -naamiolla.
Luottokosmetologisi auttaa mielellään valitsemaan ihollesi juuri nyt parhaiten sopivimmat tuotteet.
Kun päivität ihonhoitorutiinisi vuodenajan vaihtuessa, ihosi pysyy hyväkuntoisena koko ajan.
Suojaa ihosi auringolta
Keskikesän lähestyessä UV-säteily alkaa olla kovimmillaan.
Nyt ei kannata unohtaa ihon suojaamista edes pilvisinä päivinä, sillä vain matalat paksut pilvet, kuten sade- ja ukkospilvet rajoittavat merkittävästi ultraviolettisäteiden määrää maanpinnalla.
Miksi ihon suojaaminen on tärkeää?
Auringon UV-säteet lisäävät ihosyövän riskiä huomattavasti. Ne ovat ainoa ihosyövän aiheuttaja, johon voimme omalla käyttäytymisellämme vaikuttaa.
UV-säteily vaikuttaa haitallisesti myös silmiin altistaen mm. harmaakaihille. Lisäksi runsas auringossa oleilu saa aikaan ihon paksuuntumista, veltostumista ja ryppyjä.
Milloin auringolta tulisi suojautua?
UV-säteiltä suojautuminen on tärkeää läpi vuoden. Suomessa sen merkitys korostuu maalis-syyskuussa sekä lumen heijastuksen vuoksi myös aurinkoisina talvipäivinä.
Pääsääntö on, että auringonsäteiltä tulee suojautua UV-indeksin (kansainvälinen standardimitta ultraviolettisäteilyn voimakkuudelle) ollessa yli kolme. Ajantasaisen UV-indeksin sekä ennusteen löytää mm. Ilmatieteen laitoksen sivuilta.
Mikä on paras aurinkosuoja?
Vaate on paras suoja auringolta, vaikkei se olekaan kaikkein mieluisin kesähelteillä. Varjoon hakeutuminen sekä ulkoilun välttäminen keskipäivällä ovat myös oiva keino vähentää UV-säteiden vaikutuksia iholla.
Näiden keinojen lisäksi hyvästä aurinkotuotteesta saa tarvittavan lisäsuojan iholle. Korkea suojakerroin (vähintään 30) sekä suojaa UV-säteiltä että heikentää niiden vaikutuksia iholla.
Aurinkovoide kannattaa levittää ajoissa, mielellään puolisen tuntia ennen auringolle altistumista, ja ulkoilun pitkittyessä sitä pitää lisätä pitkin päivää.
Myyttejä ja huolenaiheita
Auringolta suojautumiseen liittyy monenlaisia neuvoja, jotka kaikki eivät pidä paikkaansa. Riippumatonta tietoa saa mm. Säteilyturvakeskuksen, Allergia-, iho- ja astmaliiton, syöpäjärjestöjen ja Ilmatieteen laitoksen sivuilta. Tässä kuitenkin muutama poiminta yleisistä väittämistä:
Kun käyttää suojavoidetta, ei rusketu
► Aurinkovoide ei anna 100 % suojaa ja siksi iho ruskettuu, jos altistuminen on runsasta. Ihotautilääkäreiden mukaan ruskettumiseen tähtäävää auringossa oleskelua tulee välttää, sillä jos iho punoittaa auringossa, UV-säteet ovat jo vaurioittaneet soluja.
Tietyillä kasviöljyillä voi korvata aurinkovoiteen
► Internet on pullollaan vinkkejä luonnollisista UV-suojista. Niiden tehoa ei ole kuitenkaan voitu taata riippumattomissa tutkimuksissa. Siitä syystä mikään niistä ei ole saanut EU:n tiedekomitean hyväksyntää viralliseksi UV-suoja-aineeksi.
Vedenkestävää aurinkovoidetta ei tarvitse lisätä päivän mittaan
► Vedenkestävänä saa mainostaa aurinkosuojatuotetta, jonka suojatehosta on jäljellä vähintään 50 % kahden 20 minuutin vesikylvyn jälkeen. Myös vaatteiden hankaus ja hikoilu heikentävät tuotteen suojaustehoa iholla ja siksi kaikentyyppisiä aurinkosuojia tulee lisätä päivän mittaan.
Aurinkovoiteet ovat iholle haitallisia
► Kosmetiikka on Euroopassa erittäin valvottua ja kosmetiikkalainsäädäntö edellyttää, että tuotteiden käyttö on turvallista. Aurinkosuojiksi on hyväksytty vain kourallinen raaka-aineita (tällä hetkellä 32) ja niiden turvallisuutta ja pitkäaikaisvaikutuksia seurataan aktiivisesti.
En pala, joten auringolta suojautuminen on turhaa
► UV-säteet rasittavat ihoa, vaikka se ei palaisikaan. Iholla on muisti ja elämänikäisen aurinkorasituksen tiedetään altistavan ihosyövälle.
Hyödyllisiä linkkejä
Lisätietoa auringolta suojautumisesta ja aurinkosuojatuotteista löydät mm. seuraavilta sivustoilta:
Kosmetiikka ja hygieniateollisuus
Allergia-, Iho- ja Astmaliitto
Blogi/Saata ihosi kauniina kesään
5 askelta onnistuneeseen itserusketukseen
Pitkän talven jälkeen on ihana nauttia kevyemmästä pukeutumisesta. Samalla vartalon ihon saattaminen kesäkuntoon tulee ajankohtaiseksi. Vaikka auringon ottaminen ei ole suotavaa, moni haluaa ihonsa näyttävän päivettyneeltä.
Itseruskettavalla tuotteella voi loihtia kesän iholle turvallisesti, ilman auringolle altistumista. Mutta miten taata luonnollinen ja kaunis lopputulos?
Kaunis rusketus itseruskettavalla
Itseruskettavat värjäävät ihon pinnan kuollutta solukkoa. Siitä syystä karheat, kuivat ihoalueet ruskettuvat muita alueita voimakkaammin. Tämän välttämiseksi vartalon ihon kosteuttaminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, jos se ei ole kuulunut rutiineihin talven aikana.
Itseruskettavan levittämiseen kannattaa varata aikaa, jotta sen voi tehdä huolellisesti ja antaa tekeytyä rauhassa. Selän käsittelyyn voi pyytää apua, niin lopputuloksesta saa varmasti toivotunlaisen.
Rusketuksen ylläpitämiseen riittää ihon kosteustasapainosta huolehtiminen sekä itseruskettavan lisääminen aika ajoin. Jos käytössä on nestemäinen itseruskettava, sitä voi lisätä vartalovoiteeseen. Silloin kosteuttamisen ja ruskettamisen voi tehdä samalla kertaa.
Ammattilaisen vinkit itseruskettavan käyttöön
1. Ihon valmistelu on onnistuneen itserusketuksen tärkein vaihe. Käytä kosteuttavaa vartalovoidetta säännöllisesti ja kuori iho ennen itseruskettavan levittämistä. Parhaan tuloksen saat kun teet sen jo edellisenä päivänä. Keskity erityisesti kyynärpäihin, polviin ja muihin karheisiin ihoalueisiin.
► Phytocéanen Bora Bora Body Scrub silottaa karheimmankin vartalon ihon.
2. Valitse värillinen itseruskettava niin näet mihin ja kuinka paljon olet sitä levittänyt. Levitykseen sopii mainiosti levityskinnas tai vaikkapa puuterivippa, jonka avulla saat rusketuksesta helpommin tasaisen ja samalla myös kädet pysyvät siistinä. Muista antaa itseruskettavalle aikaa vaikuttaa rauhassa.
► Académien nestemäinen Lotion Auto-Bronzante Teintée värjää asteittain ja saat säädeltyä rusketusta käyttökertojen tiheydellä. Sillä on helppo saada kaunis, luonnollinen lopputulos.
3. Huolehti ihon kosteuttamisesta myös rusketuskertojen välillä. Kätevintä se on aina suihkussa käynnin jälkeen.
► Phytocéanen luomulaatuista vihreää teetä sisältävä Body Lotion on raikas, nopeasti imeytyvä vartalovoide ja mitä miellyttävin kesätuote!
4. Ylläpidä rusketustasi käyttämällä itseruskettavaa tuotetta säännöllisesti, pakkauksen ohjeen mukaisesti. Jos käytössäsi on nestemäinen itseruskettava, voit lisätä sitä vartalovoiteeseesi muutaman tipan vaikka joka kerta kun hoidat ihoasi.
► Muista myös kuoria ihosi aika ajoin, jotta iholle ei pääse kertymään epätasaista rusketusta aiheuttavaa karheutta.
5. Auringonsuojavoide on välttämätön kesätuote vaikka hankkisit rusketuksesi purkista. UV-säteet vahingoittavat paljasta ihoa läpi koko kesän - myös pilvisinä päivinä.
Lisää vinkkejä saat aiemmasta blogistamme ”Saata ihosi kauniina kesään!” sekä kosmetologeilta, jotka ovat ihonhoidon ammattilaisia.
Ihon syväpuhdistava detox-hoito - tervetuloa heleä, hehkeä iho!
Jokakeväinen katupöly, siitepöly ja lämmön lisääntyminen rasittavat ihoa ja saattavat saada sen herkistymään sekä näyttämään samealta ja tukkoiselta. Siksi kevät on aikaa, jolloin ihon puhdistaminen, detox-tuotteiden käyttö sekä hyvä kosteuttaminen ja suojaaminen ovat erityisen tärkeitä.
Mikä ihmeen detox?
Ihonhoidossa detoxilla tarkoitetaan ihon syväpuhdistusta, jonka tavoitteena on puhdistaa ihohuokosia ja poistaa iholta aineita, jotka eivät lähde pelkällä pesemisellä. Nämä aineet voivat olla kemikaaleja, asfalttipölyä, saastehiukkasia sekä kehon kuona-aineita, jotka tukkivat ja herkistävät ihoa.
Syväpuhdistus ei tarkoita ihon pesemistä voimakkailla puhdistusaineilla vaan tuotteilla, joiden erityinen koostumus liuottaa ja/tai imee itseensä edellä mainittuja epäpuhtauksia. Esimerkiksi moringapuun mikroproteiinit ja aktiivihiili omaavat tällaisia ominaisuuksia. Myös moni kuorintatuote sisältää syväpuhdistavia ainesosia ja ihotyypin salliessa niillä voidaan täydentää hyvin detox-kuuria.
Toinen kuuriin kuuluva tuoteryhmä on kasvonaamiot ja erityisesti luonnonsavea tai aktiivihiiltä sisältävät naamiot syväpuhdistavat ihoa. Luonnonsavi imeytyy ihon pintaan huokosia myöten ja imee itseensä kuona-aineita ja ylimääräistä rasvaa. Aktiivihiili puolestaan imee itseensä epäpuhtauksia ja ilmansaasteita, ja on siksi suosittu ainesosa monissa ihoa puhdistavissa detox-tuotteissa.
Kosteuta ja suojaa!
Pelkkä syväpuhdistaminen ei kuitenkaan riitä vaan myös ihon suojauksesta ja kosteudesta pitää huolehtia, jotta iho toimii tasapainoisesti eikä herkisty.
Ilma on Suomessa hyvin kuivaa pitkälle kevääseen, joten runsas kosteutus kasvovedellä tai kosteusseerumilla sekä ihotyypin mukaisella voiteella on edelleen tärkeää. Nyt viimeistään kannattaa ottaa päivittäiseen hoitorutiiniin mukaan myös UV-suoja, jossa on vähintään suojakerroin 30.
Vaihtoehtoja on monia aina erillisestä aurinkovoiteesta UV-suojan sisältämään kosteusvoiteeseen tai primeriin. Itselle paras tuotetyyppi määräytyy käyttötottumusten perusteella.
Ammattilaisen detox-vinkit
Oikeat tuotteet pitävät ihon suojattuna ja pehmeänä ja aktivoivat ihon luonnollista uusiutumista vahvistaen sen kykyä torjua ilmansaasteiden aiheuttamia muutoksia iholla.
Kosmetologit tekevät myös detox-hoitoja kasvoille ja vartalolle. Niiden avulla ihon saa tasapainoon nopeasti ja kaupan päälle tulevat hyvät kotihoitovinkit!
Ihonhoito keväällä - 5 vinkkiä kauniiseen ihoon
Kevät on ihonhoidon kannalta haastavaa aikaa kun sään vaihtelu on niin voimakasta. Pakkanen ja lämpöasteet vuorottelevat jopa saman päivän aikana ja reipas kevätpuhuri kuljettaa mukanaan lumen alta paljastuvaa hiekkaa.
Myös lisääntynyt UV-säteily sekä heräävän luonnon muodostama siitepöly tuovat oman lisänsä keväisen ihonhoidon haasteisiin. Ei siis ihme, jos iho tuntuu ajoittain kuivalta, tukkoiselta ja herkältä.
Näin valmistat ihosi uuteen vuodenaikaan
1. Valitse oikeat ja iholle sopivat puhdistustuotteet
Ilmanlaadun heiketessä ihon puhdistamisen merkitys korostuu. Meikin lisäksi myös pöly ja pienhiukkaset tulee poistaa iholta joka päivä. Koska myös kuorinnan käytön hyödyt ovat kiistattomia, nämä kaksi toimenpidettä voi yhdistää varsin helposti.
2. Kosteuttavat tuotteet ovat ihonhoidon perusta
Hyvä kosteustasapaino vaikuttaa suoraan ihon kykyyn toimia suojana ulkoisia rasitteita vastaan.
3. Antioksidantit kosmetiikassa suojaavat ihoa vanhenemiselta
Kosmetiikan antioksidantit ovat yksi parhaita tapoja ylläpitää ihon nuorekkuutta, raikkautta ja heleyttä. Ne myös auttavat ehkäisemään valovanhenemista ja vapaiden radikaalien aiheuttamia pienvaurioita.
4. Muista UV-suojavoiteen käyttö kasvoilla
UV-säteiltä suojautuminen on tärkeää ympäri vuoden. Sen merkitys kuitenkin korostuu kevään tullen ja ihotautilääkärit suosittelevatkin korkean aurinkosuojan käyttämistä päivittäin. Silloin iho on suojattuna aina - jopa silloin kun hetken mielijohteesta päättää lähteä ulkoilemaan ja nauttimaan keväisestä auringonpaisteesta.
5. Ota allergiakauteen avuksi herkän ihon tuotteet
Toisilla meistä iho on kauttaaltaan herkkä, toisilla se on paikallista esim. ohuella silmänympärysiholla. Ja joillakin iho alkaa reagoida allergiakauden koittaessa.
Juuri sinun ihollesi parhaat ammattilaisen vinkit saat omalta kosmetologiltasi. Hän on koulutettu ihonhoidon ammattilainen, joka tuntee sekä ihosi että vuodenaikojen vaihtelun aiheuttamat haasteet.