Vuonna 1900 syntynyt Ella Baché oli kauneudenhoidon pioneeri, luonnosta ja tieteestä kiinnostuneena alallaan ensimmäisiä koko maailmassa. Nuori Ella rikkoi yhteiskunnan asettamia rajoja valmistumalla yliopistosta farmasian kemistiksi. Hän sai kipinän ihon hoitamiseen kun huomasi, että se on yhtä ainutlaatuinen kuin itsekin olemme. Hänen utelias rohkeutensa mullisti ihon hoitamisen, kun hän kehitti tuotteita, joiden vaikuttavat ainesosat hän etsi luonnosta. Ella loi vuonna 1936 tomaatin luonnollisiin hoitaviin vaikutuksiin perustuvan Créme Tomate l'Originale -voiteen, joka on edelleen markkinoilla oleva klassikkotuote. Lisäksi Ella toi ensimmäisenä mm. hyaluronihapon ja allantoiinin kosmetiikkatuotteisiin.
Ella Baché on jatkuvasti kehittyvä ja nykyaikainen ammattikosmetiikkasarja. Modernit tuotteet sekä Ellan itsensä kehittämät ihanat klassikot pitävät sarjan suosion huipulla vuodesta toiseen. Ella on hoitanut suomalaista kauneutta jo kolmen sukupolven ajan ja osa tuotteista onkin suunniteltu erityisesti Suomen olosuhteisiin.
Ella Bachén laajasta valikoimasta löytyy niin ihoa lempeästi hoitavia kuin vaativiin erityisongelmiin kehitettyjä tuotteita. Jokaisessa tuotteessa on juuri sen käyttötarkoitukseen parhaiten sopivat tehoaineet, joissa hyödynnetään luonnollisia aktiiviaineita ja perusteellista tieteellistä tutkimusta. Raaka-aineiden alkuperä, korkea laatu ja puhtaus tekevät tuotteista ihanteellisia myös herkän ihon hoitoon. Nutridermologia kiteyttää Ellan ideologian: siinä yhdistyvät luonnon tarjoamat, puhtaat ravintoaineet (nutri) sekä ihonhoidon yli 80 vuotta jatkunut asiantuntevuus ja äärimmäisen taitava tieteellinen osaaminen (dermologia).