Julkaistu , julkaisija

Tuloksellisen ihonhoidon A ja O

RA_kosmetiikanverkkokauppa_blogi_ammattikosmetiikka

 

Tehoa ihonhoitoon: säännöllinen kosmetologilla käynti ja oikeanlainen kotihoito ovat tuloksellisen ihonhoidon A ja O

Iho on pinta-alaltaan sekä painoltaan ihmisen suurin elin, jonka ensisijainen tehtävä on suojata kehoa ulkoisilta tekijöiltä, kuten kemikaaleilta ja UV-säteilyltä. Siksi ihon hoitaminen ja suojaaminen on erityisen tärkeä. Koska osa ihosta on koko ajan näkyvillä, kohdistuu siihen myös ulkoisten rasitteiden lisäksi ulkonäköpaineita. Ihonhoidossa on tärkeää tuntea olevansa sinut ihonsa kanssa. Kaunis ja terve iho on pitkäjänteisen ja säännöllisen työn tulosta, ja näkyvästi selkeitä tuloksia saavutetaan yhdistämällä kosmetologiset hoidot oikeanlaiseen kotihoitoon.

Hyvä ja tavoitteellinen ihonhoito ei perustu arvauksiin. Jokaisen iho on yksilöllinen, joten myös sen hoitamisen pitää olla kunkin ihon erityistarpeisiin suunniteltua. Valitettavan moni kuitenkin hoitaa ihoaan vuodesta ja vuodenajasta toiseen samalla rutiinilla vailla tarkempaa tietoa siitä, mitä iho oikeasti kaipaa. Vaikka jokin tuote on sopinut nuorempana tai sitä mainostetaan houkuttelevasti, ei ole takeita että tuote tuo parhaat tulokset tai sopii ihon tämän hetken tarpeisiin. Vääränlaiset hoitotuotteet saattavat päinvastoin lisätä iho-ongelmia, joten oman ihotyypin ja ihon tarpeiden tunnistaminen auttaa hoitamaan ihoa oikein ja tehokkaasti.

 

ammattikosmetiikkablogi_uudistava_hoitovoide          ammattikosmetiikkablogi_EB_erikoisvoide          ammattikosmetiikkablogi_kosteuttava_eliksiiri

 

Miksi valita ammattikosmetiikka?

Termi ammattikosmetiikka yhdistää kosmetologin ammattitaidon ja korkealaatuiset ammattituotteet. Ammattikosmetiikkaa käytetään ja myydään hoitoloissa, joiden henkilökunta on saanut perusteellisen koulutuksen sekä hoitoihin että niissä käytettäviin tuotteisiin. Kosmetologit ovatkin ihonhoidon todellisia asiantuntijoita; kun lääkärit omassa työssään keskittyvät ihon sairauksiin, kosmetologit hoitavat ja tukevat ihon terveyttä ja hyvinvointia.

Iho ja sen tila muuttuu jatkuvasti, ja kehomme on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ajoittain iho saattaa tarvita huolenpitoa, johon pelkkä kotihoito ei riitä. Esimerkiksi epäpuhdasta tai couperosaihoa sekä ikääntymisen ensimerkkejä voidaan hoitaa tehokkaasti erilaisilla laitehoidoilla, jotka tehostavat kosmetiikkatuotteiden vaikutuksia. Kosmetologin tekemän ihoanalyysin, tehokkaiden hoitojen ja oikeiden kotihoitotuotteiden avulla saavutetaan nopeasti näkyviä tuloksia, jotka myös kestävät pitkään.

 

 

ammattikosmetiikka_blogi_tehokosteusseerumi          ammattikosmetiikkablogi_EB_vitamiinivoide          Phytocéane Two Sands

 

Asiantuntija säästää aikaa ja rahaa

Kun oman ihon hoitaminen tuntuu tärkeältä ja halutaan saavuttaa kauneuteen ja hyvinvointiin liittyviä tavoitteita, kannattaa kääntyä ihonhoidon ammattilaisen puoleen. Ihotyypin lisäksi kosmetologi tutkii myös ihon rakenteen ja ihon tämän hetkisen tilan valitakseen juuri oikeat hoitotuotteet, jotka ovat ovat olennainen osa onnistunutta ja tuloksellista ihonhoitoa. Lisäksi on tärkeää osata käyttää tuotteita oikein, ja kosmetologi antaa aina tarkemmat ja yksilölliset ihonhoito-ohjeet kotihoitoon.

Kun vastuun tuotteiden valitsemisesta jättää ammattilaiselle, niin välttää virheostokset ja samalla säästyy sekä aikaa että vaivaa. Ammattikosmetiikan laatuun voi aina luottaa ja tuotteilla on erinomainen hinta-laatusuhde. Kaikki tämä tuo selvää rahallista säätöä, mutta myös paremman olon ja kauniimman ihon.

              


Kirjoita kommentti
Otsikko
Kommentti