Julkaistu , julkaisija

Kaikki lappunaamioista

Blogi_helmi_yloes

 

Suomen kosmetiikkamarkkinoille on viime vuosien aikana tullut paljon aasialaisia kauneustrendejä. Niistä ehdottomasti suosituimmaksi on muodostunut ”sheet maskit” eli yksittäispakatut lappunaamiot. Monen kauneusrutiineihin lappunaamiot saattavat jo kuuluakin, mutta niiden hyödyistä ei silti välttämättä tiedetä. Tässä julkaisussa perehdymme lappunaamioiden saloihin pintaa syvemmälle.

 

Lappunaamio - mikä se on ja miten se toimii?

Lappunaamiot eivät suinkaan ole uusi keksintö, sillä ensimmäiset lappunaamiot olivat käytössä jo 1800-luvulla. Madame Rowleyn ensimmäinen patentoitu lappunaamio kulki nimellä ”toilet mask” ja se näytti enemmän naamarilta kuin kosmetiikalta, sillä se oli valmistettu muovista. Naamio aseteltiin kasvoille illalla ja se kasvoilla nukuttiin yön yli. Naamion kerrottiin kaunistavan ja vaalentavan ihoa.

 

Blogi_helmi_keskelle

 

Nykyiset ”sheet maskit” ovat yksittäispakattuja ja kertakäyttöisiä ohuita naamiolappuja ja ne voivat olla valmistettu esimerkiksi kankaasta, selluloosamassasta tai bioaktiivisista nanokuiduista. Naamiolappuun on imeytetty ihoa hoitavia ainesosia usein seerumi- tai geelimuodossa. Kangas toimii okkluusiona eli se tehostaa vaikuttavien aineiden imeytymistä ihoon ja estää niiden haihtumista.

Lappunaamio asetellaan aina puhtaalle iholle ja parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi on hyvä tehdä myös kuorinta ennen naamiota. Naamiopussiin on usein pakattu reilusi ihoa hoitavaa seerumia, jota voi sivellä iholle jo ennen itse lappunaamion asettamista sekä sen päälle. Imeytymistä voi tehostaa tekemällä kankaan läpi vielä kevyttä sivelyhierontaa käsin tai kasvorullalla. Kun naamio on poistettu kasvoilta, kannattaa pussiin jäänyt seerumi hyödyntää kasvoille, kaulalle ja dekolteelle. Useimmat naamiolaput voit heittää biojätteeseen käytön jälkeen. Kierrätysohjeet kannattaa kuitenkin tarkistaa naamiokohtaisesti.

 

Miten valita ihon tarpeisiin sopiva lappunaamio?

Lappunaamioita löytyy paljon erilaisia eri ihotyypeille ja tarpeisiin. Seka- ja rasvoittuvan ihon puhdistavat naamiot sisältävät usein ihoa tasapainottavia raaka-aineita kuten salisyylihappoa, greippiä tai hiiltä. Yhtenä trendinä ovat hauskat vaahtonaamiot, jotka hapen vaikutuksesta lähtevät vaahtoamaan välittömästi naamiopussin avattua. Ella Bachén Charbon Bulles Èclat -lappunaamio on juuri tällainen detox-vaikutteinen vaahtonaamio, joka soveltuu ihon tasapainottamiseen ja syväpuhdistamiseen. Naamio sisältää aktiivihiiltä, joka tekee ihosta kirkkaan ja kuulaan.

 

Blogi_helmi_alas

 

Kuiva ja herkkä iho hyötyvät erityisen hyvin lappunaamioiden tekemästä okklusiivisesta vaikutuksesta ja siksi näille ihotyypeille löytyykin runsaasti vaihtoehtoja. Esimerkiksi Ella Bachén Masque Magistral Intex -lappunaamio on herkän ja kuivan ihon pelastaja. Se on ultraohut, bioaktiivinen 3D-nanokuitunaamio, joka asettuu kasvoille kuin laastari ja rauhoittaa ihoa välittömästi. Bioaktiivisuus tarkoittaa sitä, että itse naamiolappu on valmistettu kookosvedestä eli se jo itsessään hoitaa ihoa. Lisäksi naamioon on imeytetty mm. hyaluronihappoa, aloe veraa ja glyseriiniä. 

Lisäksi silmänympärysiholle löytyy omat lappunaamiot, jotka häivyttävät väsymyksen merkkejä ja hoitavat kuivaa silmänympärysihoa. Nämä silmälappunaamiot pelastavat huonosti nukutun yön jälkeen tai ovat loistotapa valmistautua juhlaan. Ella Bachén Regard Magistral Intex -silmänaamiolaput sisältävät mm. kirkastavaa kofeiinia sekä kosteuttavaa hyaluronihappoa, jotka hoitavat väsyneen ja kuivan silmänympärysihon raikkaaksi ja elinvoimaiseksi. 

 

4 vinkkiä lappunaamion käyttöön

  1. Nappaa lappunaamio mukaan lentokoneeseen. Se on superhelppo tapa kosteuttaa ja raikastaa ihoa lennolla, sillä naamiota ei tarvitse pestä pois. Vaikutusajan jälkeen naamion voi nostaa helposti pois kasvoilta, ylijääneet seerumit sivellä ihoon ja itse pujahtaa kauneusunille.
  2. Myös miehet tykkäävät lappunaamiosta sillä ne ovat helppokäyttöisiä, nopeavaikutteisia, eivätkä sotke.
  3. Lappunaamioista saa kehitettyä hauskan aktiviteetin tyttöporukan saunailtaan tai esimerkiksi polttareihin. Jokainen tuo lempparinaamionsa ja somekuvat ovat taatusti hauskoja.
  4. Lappunaamio on myös kiva sekä helppo tapa ilahduttaa ystävää: sujauta lappunaamio esimerkiksi ystävänpäiväkortin väliin.

Kirjoita kommentti
Otsikko
Kommentti