Rohdos-Ala on suomalainen ammattikosmetiikan kauppa ja maahantuoja. Olemme valinneet valikoimaamme tunnetut, korkealaatuiset ja mielestämme parhaat ammattikosmetiikkasarjat Ranskasta ja Saksasta. Tuotteitamme käyttävät ja myyvät koulutetut ihonhoidon asiantuntijat kauneushoitoloissa ympäri Suomen.
Rohdos-Alan juuret
”Alussa oli Eero, kemikaliokaupassa kasvanut ekonomi. Vuonna 1960 hän antoi puolet yrittäjän huolistaan huomenlahjana vaimolleen Leenalle.”
Rohdos-Ala aloitti toimintansa marraskuussa 1957. Siihen aikaan kemikaliokauppoja kutsuttiin yleisesti rohdoskaupoiksi, koska niissä myytiin erilaisia rohdoksia ja kemikaaleja. Usean alan tukkuliikkeen nimessä esiintyi sana rohdos, sillä rohdosala oli tavallaan synonyymi koko kemikalioalalle. Rohdos-Ala on ajankohtainen nimi myös nykyaikana, kun luonnon raaka-aineet ovat jälleen suosiossa.
1950-luvulla kauppansa teki kaikki, mitä myytäväksi tuli pitkän sota-ajan tyhjennettyä kaikki varastot. Tuontikauppa oli Rohdos-Alan liikeidea, sillä ulkomaiset tuotteet olivat alalla kaikkein halutuimpia. Hammasharjoista, kynsienhoitovälineistä, kampausseteistä ja kammoista sekä muovituotteista, jotka olivat ajan uutuuksia, muodostui nopeasti Rohdos-Alan tuontitavaroiden pääryhmä.
Oma teknokemian tehdas
1960-luvun alussa Rohdos-Ala osti pienen teknokemiallisen tehtaan, Sylvan. Sylvassa valmistettiin monenlaisia ihonhoitotuotteita, hierontavoiteita ja kodin puhdistusaineita. Varsinaisia hittituotteita olivat amerikkalaisella reseptillä tehty Reflex-hyttyskarkote ja Isodol-hierontavoide. Voimakastuoksuinen Isodol oli aikansa ”mobilat”, joka kuului joka kodin lääkekaappiin varsinkin Lapissa ja Kainuussa. Se sisälsi mm. puhdistettua tärpättiä, joka lämmitti ihoa ja lihaksia, sekä kipua lievittävää metyylisalisylaattia.
Vuosikymmenen loppupuolella hippiliikkeen myötä muotiin tuli hiusten värjäys luonnonhennalla. Vuosittain Satva Hennalla värjättiin kymmeniä tuhansia maantienvärisiä suomalaishiuksia iloisen ketunpunaisiksi, ja värjätään ilmeisesti vieläkin.
1960-luvulla tapahtui Rohdos-Alan historian kannalta merkittäviä asioita. Vuonna 1963 Helsingin Sanomissa oli pieni ilmoitus, jossa etsittiin maahantuojaa uudelle ranskalaiselle keksinnölle, ihokarvojen poistoon tarkoitetulle My Epil -kylmävahalle. Ostimme edustuksen ja lähdimme innoissamme myymään sitä kosmetologien messuille. Yllätykseksemme saimme todeta, että kosmetologit tiesivät My Epilin valmistajan valmistavan myös erinomaisia kosmetologisia tuotteita rasvaisen ongelmaihon hoitoon. Näitä Ella Baché -tuotteita he olivat hankkineet ulkomailta ja toivoivat saavansa niitä nyt Suomesta.
Vuonna 1969 madame Ella Baché saapui itse luennoimaan tuotteistaan kosmetologikongressiin Helsinkiin ja samalla alkoi virallisesti Ella Bachén menestystarina suomalaisten kosmetologien ja kuluttajien keskuudessa. Suosio kasvoi nopeasti ja jo 80-luvun lopulla Ella Baché -tuotteita myytiin Euroopan maista eniten Suomessa.
1970-luvulla alkoivat suuret muutokset kaupan jakeluportaassa, kun tukkuporras jäi yhä useammin väliin suurten liikkeiden ostaessa tuotteita suoraan valmistajilta. Tavaratalojen kosmetiikkaosastot laajenivat, samoin valintamyymälöiden kosmetiikkahyllyt. Kemikaliokaupat hävisivät vähitellen katukuvasta lähes täysin. Tuonnille asetettiin monia rajoituksia, mikä teki vuosikymmenestä tuontiyrityksille vaikean.
1980-luvulla olisi ollut pakko investoida modernimpaan tuotantolaitokseen, ja niin oma tuotanto myytiin pois. Päätettiin panostaa kauneushoitolasektorille, johon olimme saaneet tuntuman Ella Baché -sarjan myötä. Se osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä alan koulutus oli lähtenyt huimaan kasvuun ja meillä oli paljon sellaista osaamista, jota kosmetiikan ammattikäyttäjät tarvitsivat.
Kosmetologikoulutuksen ja kauneushoitoloiden lisääntymisen myötä tarvittiin entistä enemmän ammattityön vaatimukset täyttäviä tuotteita ja välineitä. Camillen 60 -tuotteet löytyivät saksalaisen kosmetologien ammattilehden sivuilta. Samoihin aikoihin laajensimme myös meikkien, kestovärien ja ammatti-instrumenttien maahantuontiin.
1990-luku tunnetaan lamasta, joka tosin ei vaikuttanut kovin merkittävästi kauneuskauppaan. Vuonna 1995 laajensimmekin merelliseen kosmetiikkaan, joka sopi erilaisuudessaan hyvin valikoimaamme. Myös tietotekniikan yleistyminen antoi leimansa -1990-luvulle ja sen myötä moni asia markkinoinnista myyntiin muuttui huomattavasti.
Uuden aika
Vuosituhannen vaihteessa tuli aika kääntää uusi luku Rohdos-Alan historiassa ja luovuttaa yritys nuoremmille alan ammattilaisille Maggi Kuusistolle ja Sanna Leinolle. Nykyisten omistajien johdolla olemme laajentaneet valikoimaa ranskalaiseen Académie-tuotesarjaan, jolla on myös pitkä historia Suomessa - olihan se Suomen ensimmäisen kosmetologikoulun luottosarja.
Vuonna 2015 avasimme ammattikosmetiikan verkkokauppamme myös kuluttajille ja toimme ammattilaisten luottotuotteet kaikkien saataville. Palvelukonseptimme yhdistää verkkokaupan ostamisen helppouden kivijalkaliikkeiden asiantuntevaan palveluun: ostaja voi noutaa pakettinsa ilman toimituskuluja valitsemastaan kauneushoitolasta ja saada kaupan päälle henkilökohtaisia neuvoja ihonhoitoon.
Rohdos-Ala nyt
Tarjoamme laadukkaita, ammattilaisten suosimia, tuotteitta klassiseen ihonhoitoon. Yrityksemme menestys lähtee ihmisistä: heidän intohimosta kauneudenhoitoon sekä halusta jakaa osaamistaan ja hyvää oloa asiakkailleen. Henkilökunnallamme on pitkä kokemus kauneudenhoidon parissa ja asiakkaat ovat työmme keskiössä. Olemme asiantunteva, luotettava ja aito kumppani, ja haluamme innostaa ihmisiä pitämään huolta itsestään sekä nauttimaan kauneudesta ja hemmottelusta.
Ihmisten hyvinvoinnin lisäksi haluamme edistää myös maapallon hyvinvointia. Olemme vuosien aikana pystyneet optimoimaan varastonkiertonopeutemme niin, että tuotehävikkiä ei synny. Kierrätämme tai uudelleenkäytämme kaikki pakkausmateriaalimme, kuten pahvit sekä pakkausmuovit. Sen, mitä emme pysty käyttämään uudelleen, lajittelemme huolella. Yrityksemme sekä yhteistyökumppaneidemme vastuullisuus on myös meille erittäin tärkeää.
Asiakkaidemme tyytyväisyys on meille ensiarvoisen tärkeää ja haluamme aidosti kuulla, missä voisimme kehittää toimintaamme.
Tavoitat meidät sähköpostilla ra.team@rohdos-ala.fi tai puhelimitse (09) 7744 1500